Tutustuin Aurinkorannikon asumiseen ja elämiseen keskittyvillä Koti Costalla -messuilla la 4.11.2023. Messut järjestettiin Las Palmeras -hotellissa, paikka sijaitsee lähellä Fuengirolan juna-asemaa ja rantaa.
Hotelli on tasokas neljän tähden hotelli tarjoten hyvät puitteet messuille. Ennakkoon ilmoittautumalla säästi viiden euron sisäänpääsymaksun. Messut kestivät koko päivän eli klo 10-17.00. Messuilla eri alojen asiantuntijat jakoivat 15-30 min. pituisen tietoiskun aikana tietona tietystä aiheesta.
Näille messuille oli mahdollista osallistua myös Suomesta etäyhteyden kautta.
Saavuttuani paikan päälle, näin esiintymislavalla televisiosta tutun Huutokauppakeisarin, häneltä kysyttiin mikä tänä käy hyvin kaupaksi, hän vastasi, että kultakorut ja myös lasiesineet ovat suosittuja.
Ohessa eri yritysten tietoiskut messuilla:
Vakuutukset Espanjassa – Seguria S.L.
Vakuutus antaa turvaa odottamattomien tilanteiden varalle.
Suomenkielisen vakuutusagentin rooli tärkeä, saat suomen kielellä apua.
Vakuutusten peruuttaminen ja loppumaksujen palautus sujuvaa, espanjalaiset voivat laskuttaa, jos et ole selkeästi lopettanut vakuutusta.
Heidän kauttaan on mahdollisuus vakuuttaa kiinteistöt, autot, lemmikit ym.
Kotivakuutus: kiinteistön arvo lasketaan neliöiden mukaan, asuin ja neliöt (parveke, autotalli ym). Irtaimiston arvon määrittää asiakas, irtaimistoon sisältyy keittiö- ja kylpyhuonetilojen arvo. Arvo lasketaan uuden vastaavan arvosta.
Autovakuutus: Liikennevakuutus pakollinen Espanjassa, ei ole mahdollista laittaa seisontavakuutukseen moottoriajoneuvoa.
Ilmoita tarkkaan autosi malli, bonukset, kuka saa ajaa autoa.
Lisäpalveluna: tiepalvelu, kaikki lasit ja sijaisauto.
Kaikki yli 25-vuotiaat saavat ajaa, joilla ajokortti yli 2 vuotta. Lisämaksusta myös nuoremmat.
Kolaritapaukset: Espanjassa kolarin sattuessa täytä aina vahinkoilmoitus – myös vaikka poliisi paikalla. Vakuutusilmoituksen saa Seguria S.L:stä myös suomen kielisenä. Syyllisyys todetaan vakuutusyhtiöiden vakuutusilmoituksen perusteella.
Molemmat osapuolet toimittavat vahintoilmoituksen omalle yhtiölleen.
Älä allekirjoita mitään, jos et ymmärrä.
Pari vinkkiä vahinkojen varalta Espanjassa: Tallenna yhtiösi tiepalvelun numero puhelimeesi ja tallenna asuntoyhtiösi 24 h päivystyspuhelinnumero talteen, jos avaimesi jäävät asuntoosi. Opettele/pidä mukanasi NIE-numero, vartija tietää, että asunto on sinun.
Asunnon osto- ja myyntiprosessi sekä rahoitus – Huugo 247
Kiinteistövälitysliike Huugon toimitusjohtaja kertoi että heidän yrityksensä palvelee 24 h eli käytännössä vastataan puhelimeen puoleen yöhön (00.00) asti.
Asunnon ostaminen: mieti ostatko sijoitusasunnoksi tai loma-asunnoksi. Kaikki kohteet ovat kiinteistöjä eli taloyhtiö ei vastaa kuin ”katosta ja julkisivusta”, näin pääpiirteittäin. Mieti etukäteen tehtävät remontit ja mikä on budjettisi.
Sijainti: vaikuttaa hintaan, vuokrausmahdollisuus, julkiset yhteydet, minne haluat harrastamaan, esteettömyys liikuntarajoitteisille.
Rahoitusmahdollisuus: Espanjalaiset pankit myöntävät lainaa, nykyään Suomea edullisemmin, 2-5 – 4,5 % korolla. Aikoinaan oma kiinteistövälittäjäni suositteli että rahoitus on kunnossa (Suomesta hankittu), jolloin voi myös käteisostajana tinkiä paremmin. Lainahakemus ei ole helppo prosessi Espanjassa.
Valintakriteerit. Kerro välittäjällesi seuraavat tiedot: kiinnostava alue, onko merinäköala, etäisyys rantaan/palveluihin, hissi, kunto, ikä, asumisyhteisö ja esteettömyys.
Hinnan määrittäminen. Asunnoista voi tinkiä, suuruus riippuu aina kohteesta, onko myyjällä minkälainen rahatilanne.
Myyntiajat. Keskimäärin 5 kk. Asunnon sijainti, kunto ja ikä vaikuttaa asiaan.
Asunnon ostoon liittyvä byrokratia – Raiski Consulting S.L.
Käytä juristia apuna asuntokaupassa. Suomen lain tuntemus on lähes yhtä tärkeää kuin Espanjan lain tuntemus ainakin, kun aviopari tekee kauppaa, koska suomalaiseen sovelletaan Suomen avioliittolakia, vaikka asunto ostetaan Espanjasta. Lisäksi lait ovat erilaisia Suomessa ja Espanjassa.
Asuntokauppaprosessi, ”paperiasiat” ostajan näkökulmasta
- kiinteistön varaussopimus ja varausmaksun maksaminen
- Juristin palkkaaminen asuntokauppaa varten
- Tarvittavien asiakirjojen tarkastaminen
- Yksityisen kauppasopimuksen laadinta ja allekirjoitus sekä maksu 10 %:iin saakka
- NIE-numeron hankkiminen (vastaa Suomen sotua)
- Kaupan vahvistaminen notaarilla ja myöhemmin kaupan kirjaaminen maarekisteriin
- Kaupan lopputyöt: verojen maksut, ilmoitukset omistajan vaihdoksesta eri viranomaistahoille
- Palvelusopimusten (sähkö, vesi, internet, kotivakuutus yms. teko)
- Maksujen laittaminen suoraveloitukseen
Asunnon verotus: merkitystä on oletko ei-residentti vai verodesidentti Espanassa. Asunnosta menee veroa omistuksen eri vaiheissa (ostaessa, omistaessa ja myydessä)
Asunnon verotus: Ei-residentti
Uudiskohteissa IVA 10 % ja AJD 1,2 % ja jälleenmyyntikohteissa kiinteistö 7 %, irtaimisto 4 %.
Vinkki: kun katselet myytäviä asuntoja netissä, huomioi että myyntihinnan päälle tulee noin 10 % eri maksuja. Aina kannatta yrittää tinkiä myyntihinnasta.
Asunnon ostoprosessi – Frame Properties
Yrityksen edustaja suositteli katsomaan heidän kotisivuiltaan www.frameproperties.es Nähtävänä 20 000 kiinteistön tarjonta, myös uudiskohteita, täältä on hyvä aloittaa vertailu mitä rahalla saa.
Mikäli valitset heidät asuntovälittäjäkseen, niin saat kartoituksen jälkeen heiltä 20 asuntoehdotusta. Tämän jälkeen valitse niistä 10 kohdetta. Käyt katsomassa välittäjän kanssa 5 asuntoa/15 min. kohde päivässä, kahtena päivänä.
Nykyään Costa del Solilla on kova kysyntä asunnoista. Liikkeellä on paljon varakkaita asuntosijoittajia, jotka ostavat kakkos-, kolmos-, tai nelosasunnon Aurinkorannikolta. Joten kannattaa olla ripeä, kun kriteerit täyttävä asunto löytyy.
Ostoprosessi. Aikaa kuluu arviolta seuraavasti eli yhteensä 6 viikkoa, kesälomat voivat pitkittää prosessia:
Analyysi 1 vko
Kohteet 2 vko
Päätöksenteko 2 vko
Varausdokumentti ja -maksu 2 vko
Lakimiehen tapaaminen 2 vko
PPC/käsiraha 10 % 3 vko
Kaupanteko/Notaari 6 vko
Viralliset dokumentit
Perhe- ja perintöoikeus Espanjassa – Costa Juridica
Costa Juridican toimitusjohtaja kertoi veroasioista etänä Helsingistä.
Verotus – muutto Espanjaan. Verotukseen vaikuttaa moni asia, tullaanko töihin, lomalle, opiskelemaan, eläkkeelle jne. Oleskelun ja asumisen kesto on ratkaiseva tekijä verotuksen kannalta.
Ei-residentti: yleisesti verovelvollinen Suomessa koska Suomessa kirjoilla. Velvollisuus maksaa veroa Espanjaan vain Espanjassa ansaitusta tulosta.
Suomen ja Espanjan välillä on verosopimus, jonka mukaan Suomesta saadusta eläkkeestä maksetaan vero Suomeen, vaikka verotuksellinen asuinpaikka olisi Espanja.
Verotus työkyvyttömyyseläkkeen saajille: mahdollisuus saada alennusta veroista tai ei tarvitse maksaa niitä lainkaan, edellyttää selvitystä Espanjan viranomaisille, että työkyvyttömyys vastaa Espanjassa säädettyä työkyvyttömyyttä.
Vinkki: mikäli muutat Espanjasta takaisin Suomeen, niin pitää itse tehdä eri ilmoitukset viranomaisille, voivat muuten jatkaa verottamista. Suositeltavaa antaa tehtäväksi asianhoito- tai lakitoimistolle.
Kuolinpesän hoitaminen. Tee testamentti, johon kirjaa, että noudatetaan Suomen lakia perinnön jaossa. Tee eurooppalainen perintötodistus, mikäli sinulla on omaisuutta useassa Euroopan maassa. Tämä todistus on vielä vahvistettava erikseen Espanjassa.
Espanjalainen testamentti – suositeltavaa tehtäväksi notaarilla. Molemmat puolisot tekevät oman testamentin.
Kiinteistökauppa: Kiinteistövälittäjä tekee yleensä varaussopimuksen ja kauppakirjan – myyjän toimeksiannosta. Kiinteistökaupassa on sekä ostajalla että myyjällä on omat asianajajat huolehtimassa, että kaikki sujuu oikein.
Työnteko aurinkorannikolla – Barona
Baronan edustaja kertoi, että heidän yrityksensä on Fuengirolan suurin työnantaja heti Fuengirolan kaupungin jälkeen. Heillä on tällä hetkellä 350 työntekijää. Mijakseen on avautumassa uusi toimisto, jolloin henkilöstömäärä tullee kasvamaan 450:een.
Baronalla on toimistot Suomen lisäksi Ruotsissa, Puolassa ja Espanjassa. Työtekijät ovat kaiken ikäisiä, yli 46-vuotiaita on 23 % henkilöstöstä.
Barona tarjoaa erilaista hyvinvointitoimintaa ja yrityksessä on mahdollisuus edetä erilaisiin esimiestehtäviin.
Barona tekee monen tunnetun yrityksen kanssa yhteistyötä, kuten Trafi, DNA, Elisa, Telia, Caruna, Fujitsu ym. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työntekijät ovat kyseisten yritysten palveluneuvojia. Työtä on mahdollisuus tehdä myös etänä.
Olen kuullut että, Barona huolehtii työntekijöistään tarjoten aamupalaa, ilmaiset kahvit ja järjestäen erilaisia tapahtumia ja retkiä. Palkka on Espanjan työehtosopimusten mukainen eli selvästi pienempi kuin Suomessa, mutta niin on myös elinkustannukset Espanjassa edullisemmat.
Yleinen asuntokauppa Espanjassa – Strand Properties
Strand Propertiesin kiinteistövälittäjä kertoi luottamuksen olevan tärkein asia kiinteistökaupassa ja kertoi siitä myös esimerkin, kuinka hän on myynyt asunnon etänä suomalaiselle asiakkaalle.
Kiinteistövälittäjä kertoi Aurinkorannikon markkinoista seuraavaa: uudet Scandinavia-tyyliset asunnot/talot ovat nyt suosittuja. Espanjassa suositaan kirkkaita värejä ja käsityön osuus asunnoissa on suuri.
Tällä hetkellä eniten tulee ostajia Saksasta mutta arabien ja kiinalaisten osuus lisääntyy koko ajan. Toisin taas venäläisten omistamia asuntoja myyjään muille ostajille.
Tällä hetkellä Aurinkorannikon markkinoilla liikkuu paljon asuntosijoittajia, jotka rakennuttavat ja myyvät asuntoja, joten markkinat ovat vilkkaat.
Lopuksi hän muistutti, että on tärkeää tarkistaa myös asuntoyhtiön taloudellinen tilanne asuntoa ostattaessa.
Yhteenveto
Messut olivat todella suositut, yleisöä oli paljon iltapäivään klo 14.00:ään asti. Sait tässä kirjoituksessa perusinfoa koskien vakuutuksia, asuntokauppaa, oikeusasioita ja vähän työnvälityksestä. Yksityiskohtaisemmat tiedot saat asiantuntijayrityksiltä, kun asiasi tulevat ajankohtaisiksi.
Pelkästään tämän kirjoituksen perusteella on helppo huomata, kuinka monta asiaa pitää hoitaa ja tietää vakuutusta tai asuntoa hankittaessa.
Siksi suosittelen ehdottomasta käyttämästä hyvät suositukset saaneita kiinteistövälitysliikkeitä ja yhtä tärkeää on myös valita asiansa osaava asianhoitotoimisto, joka hoitaa paperityöt ja tarkistaa esimerkiksi, että kiinteistöllä ei ole maksamattomia velkoja.
Vaikka Suomi ja Espanja ovat molemmat EU-maita, niin molemmilla on omat lakinsa. Harvalla on riittävää espanjan kielen taitoa, suomessakin asiat ovat monimutkaisia mutta Espanjassa byrogratiaa on paljon enemmän.
Asunnon oston suhteen suosittelen ensin asumaan/lomailemaan pidempiä aikoja Espanjassa ja tutustumaan paikalliseen elämään.
Mikäli olet kiinnostunut Espanjaan muutosta, niin mieti budjettisi valmiiksi, paljonko olet valmis investoimaan asuntoon, käteiskauppa on paljon helpompi ratkaisu kuin lainan hakeminen Espanjasta, suomalaiset pankit eivät juuri rahoita ulkomaan kohteita, jos rahoittavatkin, niin vain osaksi.
Tutki sitten sivustoja Frameproperties.es, Idealista.com ja Costalla.fi näiltä sivuilta saat hyvän yleiskäsityksen asuntojen hinnoista, huomioi että erilaisia kuluja tulee noin 10 % myyntihinnan lisäksi. Costalla.fi -sivustolla palvelut kohdassa löydät paljon alojen ammattilaisia remontteihin ym.
Valitse sitten hyvät asiakaspalautteet saanut kiinteistövälittäjä. Kiinteistövälittäjällä on tarjota asianhoitotoimisto. Voit kilpailuttaa asianhoitotoimistoja ja vakuutuksen tarjoajia.
Mihin kohteeseen sinä haluaisit muuttaa ulkomailla?
EI residentti:” Velvollisuus maksaa veroja vain ansaitusta tulosta..”
Kyllä EI residentti maksaa myös kiinteistöstään joka vuosi veroa,vaikka ei tuloja täällä olisikaan..
Selvä puute infossa!
Hyvä kun tarkensit, veroa pitää maksaa kiinteistöstä (siis myös omistamastaan kerrostaloasunnostaan).