Vierailin Alhama de Granadan kaupungissa Torremolinoksen suomiseuran Kymppipaikan järjestämällä bussimatkalla. Kaupunki valikoitui kohteeksi koska siellä asuu kaksi suomalaista, jotka ovat olleet aikaisemmin suomiseuran toiminnassa mukana.



Alhama de Granada tietoa
Alhama de Granadan kaupungin nimi tarkoittaa suomennettuna kylpyläkaupunkia. Kaupungilla onkin ollut yhtäjaksoista kylpylätoimintaa jo 2000 vuoden ajan. Kohde on myös kuuluisa kuumista lähteistään.
Kaupunki sijaitsee Fuengirolasta noin 140 km koiliseen Malagasta ja matkaa Granadan kaupunkiin kertyy vajaa 60 km, ollen osa Granadan provinssia. Mikä tekee siitä helposti saavutettavan päivämatkakohteen.
Alhama de Granadan väkiluku on nykyään alle 6000 asukasta, ollen muuttotappio kaupunki. Muuttoliike alkoi jo 1800-luvulla rautatien tullessa, jolloin kaupunki ei enää ollut tärkeä tavaroiden läpikulkupaikka. Moni hylkäsi silloin kaupungin ja lähti töihin tehtaisiin Barcelonaan.
Alhama de Granada sijaitsee 870 metrin korkeudessa, joten sää kaupungissa on viileämpää kuin Aurinkorannikon kaupungeissa.
Retkipäivänä kännykkäni näytti +14 päivälämpötilaksi, joten ota mukaan ylimääräistä vaatetta, mikäli matkustat kaupunkiin Malagan seudulta. Meillä sattui aurinkoinen ja osin pilvinen retkipäivä eli sopiva retkeilyyn.Huolimatta kaupungin pienestä koosta, niin siellä asuu lukuisia maalareita, kirjailijoita ja kulttuuripersoonia.

Erilaisia jalkineita myytävänä torilla 10 eurolla.
Matkailuautoja parkissa vuoristomaisemissa torin läheisyydessä.
Matka Alhama de Granadaan ja tietoa elinkeinoista
Matka Torremolinoksesta Alhama de Granadaan kesti vajaa kaksi tuntia yhden pysähdyksen taktiikalla.
Matkalla oppaamme kertoi maanviljelyn, oliivien kasvattamisen ja nykyään nousevana trendinä turismin olevan tärkeimmät alat Granadan provinssin alueella.
Lisäksi näimme matkan aikana sammen kasvatusaltaita, joissa sampia kasvatetaan. Sammesta saadaan mätiä, josta valmistetaan kaviaaria, joka on kaikkien tietämä arvokas tuote.
Tärkeä oliivin tuotanto
Matkalla näimme laajoja oliiviviljelyksiä, työntekijöitä ei näkynyt koska sato oli jo saatu korjattua. Oliivipuu on helppohoitoinen ja maanviljelijät saavat siihen myös EU-tukea, joten se on kannattavaa liiketoimintaa, vaikka tilat ovat pieniä eli 5–20 hehtaaria.
Yhdestä oliivipuusta saadaan 4–5 pulloa öljyä. Sato kerätään nykyään traktoreilla, joten käsityön osuus tälläkin alalla on vähäinen.
Maanviljelijät vievät satonsa osuuskuntansa tehtaisiin, joissa se valmistetaan öljyksi. Ensiksi saatu neitsytöljy on arvokkaampaa kuin lopputuotteena saatu öljy. Tiesitkö että Espanja on Euroopan suurin oliivin tuottaja?
Vanha linna, jota ollaan korjaamassa turistien palvelukohteeksi, tulossa tiloihin ravintola, hotelli ym.
Suihkulähde kaupungin keskustassa.
Näkymä kirkon edessä.
Avara kirkko.
Kirkon koristeltu alttari.
Maria ja Jeesus.

Alhama de Granada oppaan kertomana
Kaupunkiin saavuttuamme suuntasimme ensiksi paikalliselle pienehkölle torille, siellä oli tarjolla ruokaa, vaatteita, jalkineita, makeisia, vuodevaatteita ym.
Kaupunki on tunnettu juustoistaan, seurueemme ostikin melkein kaikki juustomyyjän tarjolla olleet tuotteet, tuottoisa päivä hänelle. Juustoista oli tarjolla maistiaisia. Eräs juusto maksoi 12 euroa/puoli kiloa.
Turistitoimistosta saimme ennakolta sovitun paikallisen oppaan, jonka selostuksen meidän oppaamme käänsi suomeksi.
Oppaamme vei meidät Iglesia del Carmenin -kirkkoon, joka on rakennuttu 1500-luvulla. Kirkko oli näyttävä, vaikka ei suuri katedraali ollutkaan. Kirkossa oli lukuisia veistoksia, joilla jokaisella oli symbolinen merkitys eli tarina kerrottavanaan.
Kirkolla on vaiherikas historia. Kirkkoa rakennettiin hiekkakivestä, lämpimällä seinistä voi irrota suolaa. Kirkon rakennus kesti aikoinaan 200 vuotta.
Kirkko on tuhoutunut neljä kertaa, yhden tuhon aiheutti Napoleon sotajoukkoineen. Sotilaat ovat myös ryöstäneet eri aikakausina arvoesineitä. Kirkkoon on myös järjestetty sotilaiden hautapaikkoja.
Seuraavaksi vierailimme taideateljeessa ja näimme taiteilijoiden työskentelyolosuhteet ja maalaukset.
Tämän jälkeen menimme Taidemuseo Hospital de la Reinaan. Museo on ennen ollut sairaala, sen vuoksi nimessä on hospital. Kohteessa olevat maalaukset olivat futuristisia teoksia ei näköisteoksia. Taidemuseon remontti oli vielä kesken.

Taidemaalarien maalaamia tauluja taideateljessa.
Katukivetykset olivat taidokkaasti koristelut kaupungissa.
Pato Loco -ravintolan maukas ruoka
Siirryimme linja-autolla kaupungin keskusta Pato Loco -nimiseen ravintolaan, nimi muuten tarkoittaa hullua ankkaa. Meidän isoa ryhmäämme varten oli etukäteen varattu paikka ja valittavana oli liha tai kala annos.
Nautimme kolmen ruokalajin aterian ruokajuomineen. Kaikki olivat tarjoiluun tyytyväisiä, ruoka oli maukasta ja monet hämmästelivät annosten suuruutta.
Retkiläiset menossa ruokailemaan Pato Loco -ravintolaan.
Vuoristomaisemia paluumatkalla.
Yhteenveto
Oppaamme kysyessä meiltä mielipidettä retkestä, niin kaikki olivat tyytyväisiä, erityisesti ruokailu sai kiitosta.
Retki maksoi 50 euroa Kymppipaikan jäseniltä ja ei jäseniltä 60 euroa. Hintaa voi pitää edullisena, verrattaessa esimerkiksi Suomen hintoihin. Pelkästään ruokailu voi maksaa tuon verran ravintolassa.
Kaupungissa järjestetään säännöllisesti taidenäyttelyitä, musiikkitapahtumia ja perinteisiä juhlia, jotka heijastavat alueen rikasta kulttuuriperintöä.
Mikäli etsit aitoa, alkuperäistä Espanjaa, niin löydät sen Alhama de Granadasta. Paikallisissa ravintoloissa voi nauttia perinteisiä espanjalaisia ruokia, kuten tapaksia, paellaa ja tuoreita meren antimia.
Monet ravintolat tarjoavat myös alueen erikoisuuksia, kuten paikallisia juustoja ja oliiviöljyä. Kaupungissa voit tutustua myös keskustassa sijaitseviin kylpylöihin.
Alhama de Granadan pikkukaupunki on erilainen kuin Aurinkorannikon kaupungit. Elämänmeno siellä on rauhallista ja kaupallisuutta on vähemmän esillä. Aurinkorannikolla asuessa sisämaan kohteet tarjoavat erilaisia maisemia, nähtävyyksiä ja kokemuksia.
Oletko sinä käynyt Espanjan sisämaan kohteissa?
Lisätietoa: https://espanja.com/matkailu-ja-turismi/alue-esittelyt/alhama-de-granadan-kuumat-lahteet-ja-kanjoni
Video: lähde the Beetle/YouTube
Eipä ole tullut käytyä Espanjan sisämaan kohteissa eikä itse asiassa Espanjassa ylipäätään, näin aikuisiällä. Pitäisi kyllä, ilman muuta. Uskon, että tuo tulee lähivuosina toteutumaan.
Kiva kuulla, että olet kiinnostunut Espanjasta. Useinhan suomalaiset käyvät tutuissa lomakohteissa mutta käyntiin Espanjassa voisi liittää käynnin johonkin sisämaan kohteisiin, maisemat ja paikallinen elämä on niissä erilaista, kuten kuvista voit havaita.