Uusiin kohteisiin tutustuminen ulkomailla ja kevyen liikunnan yhdistäminen on mielenkiintoinen yhdistelmä josta kerron sinulle seuraavaksi.

Ensimmäinen kosketus sähköpyöräilyyn minulla oli kesällä 2021, jolloin vuokrasin sähköpyörän viikoksi kesälomallani Torremolinoksessa. Sähköpyörälle olikin tarvetta helteisen sään ja mäkisen maaston vuoksi.

Mitä ongelmia muista kulkuvälineistä?

Ohessa lyhyt vertailu eri kulkuvälineistä. Totesin että minulla ei ole välttämätöntä auton tarvetta, sille olisi käyttöä vain vapaa-ajan matkoille eli turhan kallis ”lelu”. Autosta on erilaisia murheita kuten remontit ja katsastukset, varsinkin kun en osaa espanjaa.

Autolla tietysti pääsee nopeasti paikasta toiseen mutta varsinkin kesällä on todella vaikea löytää parkkipaikkaa eri Aurinkorannikon kaupungeissa, joudut kävelemään silti pitkänkin matkan määränpäähäsi autolta. Mikäli haluat suojata autosi varkailta, niin maksat autotallista vuokraa.

Skootteri on näppärä ja edullinen kulkuväline Aurinkorannikon kapeilla kaduilla ja suuretkaan mäet eivät haittaa matkan tekoa. Skootteri pitää kuitenkin saada yöksi autotalliin/varastoon, kadulta varastetaan kaikki mahdollinen yöaikaan. En kuitenkaan löytänyt varastoa enkä sitä paljoa etsinytkään ylimääräisten kustannusten vuoksi.

Aluksi pyöräilin tavallisella peruspyörällä muutaman kuukauden mutta jossakin vaiheessa sinäkin kyllästyt kävelemään pyörän kanssa suuremmat mäet.

Sähköpyörän edut verrattuna muihin kulkuvälineisiin?

Olen todennut jo vähäiselläkin sähköpyörän käytöllä seuraavia hyötyjä. Ensinnäkin haluan pyöräillä rauhallista vauhtia ja katsella maisemia. Pyörän pitää olla kaupunkipyörä eli ”city bike” eli ajoasento varttuneemmalle pyöräilijälle sopiva pystyasento eikä etukumara, jossa saat paikat hetkessä jumiin.

Pyörällä pääsee lähes joka paikkaan ja oikaisemaan sivukaduille tai -poluille joilla skootterilla, saati autolla ei ole mitään asiaa.

Pyöräillessä saat samalla liikuntaa. Voit säätää vastusta mielesi mukaan valitsemalla pyörän avustustason ja sopivien vaihteiden avulla. Koska näin pyöräily on näin helpompaa verrattuna peruspyöräilyyn, niin silloin sinun tulee tehtyä pidempiä matkoja, näet enemmän ja saat enemmän liikuntaa.

Nyt talvikuukausina on Aurinkorannikolla usein samankaltainen sää kuin Suomessa eli noin +20 astetta. Viimeistään kuumina kesäkuukausina huomaat sähköpyörän edut peruspyörään verrattuna, pyöräillessä ei tule mieletön hiki yli +30 asteen helteessä kun aurinko paistaa täydeltä terältä.

Sähköpyörällä myöskään vastatuuli ei ole ongelma, akku antaa ”potkua” liikkumiseen. Sähköpyörällä pääset tarvittaessa myös nopeammin kohteeseesi.

Erilaisia sähköpyöriä. Kuva Ebikes Malaga.

Mikä lopullisesti vahvisti sähköpyörän valinnan skootterin sijaan?

Sähköpyörän voit ottaa mukaan paikallisjunaan, Renfeen. Renfe liikennöi välillä Malaga – Torremolinos – Benalmadena – Fuengirola, lisäksi se pysähtyy useilla väliasemilla.

Koen että pääsen liikkumaan sähköpyörällä kätevämmin eri kaupunkien välillä kuin skootterilla. Etäisyyttä eri kaupunkien välillä on muutama kymmenen kilometriä, eikä junassa tarvitse murehtia omasta turvallisuudestaan kuten liikenteessä.

Fuengirolan ja Torremolinoksen juna-asemat ovat uudistuneet vuoden aikana, joten eri asemilla on nyt käytössä hissit, saat pyörän hissiin eikä pyörää tarvitse enää raahata rappusissa.

Kaiken lisäksi paikallisjunassa matkustaminen on käytännössä ilmaista 1.1. – 30.4.2023 koska ostamalla luottokortilla 10 euron lipun, niin voit matkustaa sillä niin paljon kuin haluat ja tämän jälkeen saat 10 euroa takaisin kunhan olet tehnyt 16 matkaa.

Näin Espanja tukee joukkoliikenteen käyttöä Euroopassa olevan poikkeustilan vuoksi, Suomessa vastaavaa toimintaa tuskin tapahtuu koskaan.

Millaisen pyörän valitsin käyttööni?

Päädyin ostamaan uuden Biwbik -merkkisen sähköpyörän. Malliltaan pyörä on taittopyörä, koska näin saan sen kuljetettua kerrostaloni ylimpään kerrokseen pienessä hississä, pyörä mahtuu hissiin jopa ilman taittamatta.

Ostin pyörän pyöräliikkeestä Ebike Malaga -nimisestä yrityksestä Malagasta. Etsin tietoa eri malleista netissä ja koska pyöräliike ja kyseinen pyörämerkki oli saanut eriomaiset palautteet asiakkailta, niin minun oli helppo tehdä ostopäätös.

Kävin tilaamassa pyörän maanantaina ja keskiviikkona kävin noutamassa pyörän. Liikkeellä ei ollut myytäviä malleja esillä, vaan koeajoin samankaltaisen taittopyörän. Myymälässä esillä olevat pyörät olivat vain vuokrauskäytössä.

Pyörä oli kohtuuhintainen, alle 1 000 euroa. Halvimmat kiinalaiset marketeissa myytävät pyörät eivät minua kiinnostaneet huonojen palautteiden ja mahdollisten varaosaongelmien vuoksi.

Ostamalleni pyörälle sain kahden vuoden takuun. Lisäksi pyörä luovutettiin minulle koottuna ja säädettynä. Pyöräliikkeen henkilökunta osasi hyvin englantia, joten ei ollut kielimuuria. He totesivat, jos sinulle tulee jotain ongelmia pyörän kanssa, niin tule vain käymään liikkeessä.

Netissä oli myös samanhintaisia pyöriä myytävänä mutta ne toimitettiin osina, ei kiitos ”kootuille teoksille”, jos saan saman tuotteen käyttövalmiina.

Ostin tälläisen sähköpyörän. Kuva Ebike Malaga.

Lisävarusteet

Pyöräni toimitettiin valot asennettuna. Lukon jouduin ostamaan lisähintaan, kunnolliseen, tukevaan lukkoon kannattaa panostaa.

Pyöriin saa nykyään monenlaisia lisävarusteita. Itse ostin sivulaukun, jonka saa kiinni pikakiinnityksellä tavaratelineeseen. Näin saan sinne ison lukon, kartan, juomapullon ym. Voin ottaa laukun helposti mukaan ruokakauppaan.

Yhteenveto

Olen kokenut saman kuin moni muukin, hymy on tullut huulille sähköpyörää kokeiltuani, ehkäpä sähköpyöräily saa sinutkin iloiseksi?

Sen lisäksi että sähköpyörällä liikkuessasi näet uusia maisemia ja kuntosi kohoaa, niin myös ”lompakkosi kiittää”.

Akun lataaminen täyteen maksaa muutaman kymmenen senttiä. Mikäli et tee pitkiä pyörälenkkejä, niin lataus kestää useamman päivän. Autoon tai skootteriin verrattuna sähköpyörällä ei ole vakuutus- eikä polttoainekuluja.

Sähköpyörä on myös muodikkaasti ympäristöystävällinen valinta, ei saastuta ympäristöä.

Olen huomannut, että kynnys lähteä pyöräilemään on paljon matalampi kuin tavallisella pyörällä mukavuuden vuoksi.

Koska sähköpyöräily ei rasita niveliä niin paljon kuin tavallinen pyöräily, niin se on myös nivelystävällisempi varttuneille pyöräilijöille. Tämän olen itsekin ”omissa luissani” kokenut.

”Sokerina pohjalla” voin todeta, että Espanjassa ja muissa lämpimissä maissa voit nauttia sähköpyöräilystä ympäri vuoden ilman pelkoa liukkaista keleistä ja lumiesteistä.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on sähköpyörän käytöstä?

Lisätietoa:
https://ebikemalaga.es
https://sahkopyorakeskus.fi
https://larunpyora.com
https://tunturi.fi/product-category/tunturi-sahkopyorat
https://tekniikanmaailma.fi/vuosi-sahkopyorailya-takana-olenko-muuttunut-oudoksi
https://www.kaleva.fi/laakari-pippa-laukka-aloitti-sahkopyorailyn-kumoaa/3542262

 

 

 

 

 

 

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.