Saatuani luvan esimieheltäni vuorotteluvapaan pitämiseen lähes seitsemän vuotta sitten eli 2015, aloin suunnitella pidempää kaukomatkaa. Kun olin saanut tärkeimmät matkajärjestelyt tehtyä ja päätettyä alustavasti matkakohteet Kauko-Itään aloin suunnitella mitä kaikkea teen matkalla ollessani.

Mietin myös miten pidän yhteyttä muutamaan tuttavaani, tiesin että tulen varmasti kokemaan monenlaista mielenkiintoista. Olin lukenut matkailusivusto Rantapallo.fi:n monipuolista sivustoa ja kiinnostunut siellä julkaistuista blogeista joissa kirjoittajat kirjoittivat hyödyllistä tietoa eri kohteista ympäri maailmaa.

Joten päätin minäkin bloggaamaan eri maista, ensimmäinen kohdemaani oli Thaimaa. Halusin saada vähän blogialustan käytöstä käytännön opastusta ja suuntasinkin Espoon Sellon kirjastosta kysyään neuvoa, olin tietoinen että siellä saa it-tukea.  Valitettavati juuri WordPress-osaajia ei silloin vielä juuri ollut kirjastossa. Eräs kirjaston maahanmuuttaja taustainen vähän huonolla suomen kielellä näytti minulle perustoiminnot. Näillä opeilla ja itse kokeilemalla sain tehtyä ensimmäiset blogikirjoitukset.

Annoin tälle budjettimatkailijan blogille nimen Artsin matkablogi joka on edelleen toiminnassa, joskin viime aikoina en ole sinne julkaissut uutta materiaalia, tämän uuden blogin vuoksi.

Tämän blogin tarina

Mietin kuinka voisin palvella paremmin lukijoitani, jotka saamieni tilastojen perusteella ovat enimmäkseen keski-ikäisisiä, eläkeikää lähestyviä tai eläkeläisiä. Kuulun myös itse yli 60-vuotiaana noihin kohderyhmiin, joten osaan kuvitella mitkä asiat kiinnostavat lukijoitani.

Toinen merkittävä muutos on elämän tilanteeni. Koska muutin osaksi vuotta Espanjaan. Kansaneläkeiän saavutettuani pitää miettiä onko parempi hankkia residenssi Espanjasta eli muuttaa kirjat sinne vai pysyä Suomessa kirjoilla. Tällä hetkellä tammikuussa 2023 tilanne näyttää huonolta Suomessa ja ennusteet näyttävät tilanteen vain huononevan.

Näiden seikkojen vuoksi päätin perustaa kokonaan tämän blogin. Koska asun Espanjassa, niin voin kertoa ajankohtaisista asioista siellä ja vaikka olen välillä Suomessa, niin pystyn ajan tasalla keräämieni linkkien avulla.

Asuessani paikan päällä Espanjassa osaan kertoa käytännön asioiden hoidosta ja minulla on aikaa ja mahdollisuuksia vertailla tuotteita ja palveluita joista suomalaiset matkailijat saavat mahdollisimman hyvän vastineen rahoilleen.

Matkailutaustani

Olen matkustanut yli neljässäkymmenessä maassa. Eniten olen matkustanut Euroopassa, jossa olen vieraillut useimmissa maissa. Eniten käyntejä on Espanjassa, kaukokohteista olen käynyt Thaimaassa useamman kerran.  Lisäksi olen käynyt useasti Tallinnassa pääkaunkiseudulla asuessani, tosin sitä ei monet suomalaiset ulkomaaksi laskekaan. Pyrin yleensä etsimään uuden kohteen, joskaan se ei ole itsetarkoitus.

Kaukoidän kohteiden lisäksi olen käynyt kerran Australiassa, Israelissa ja Marokossa. Pohjois-Amerikassa olen käynyt Yhdysvaltojen Floridassa ja Keski-Amerikassa Dominikaanisessa tasavallassa. Joskus olisi mielenkiintoista matkustaa Etelä-Amerikkaan mutta kohteiden turvallisuus mietityttää. Lisäksi pitkä lentomatka on hankala ja nykyään ei ole edullisia lentojakaan sinne. Tosin tällä hetkellä riittää nähtävää Espanjassakin.

Espanjan ja Latinallisen Amerikan välillä matkustetaan paljon, joten kannattaa ”pitää silmät auki”, mikäli suoria edullisia lentoja ilmaantuu. Löysin aikoinaan edulliset lennot Dominikaaniseen Tasavaltaan juuri Barcelonasta. Lensin ensin Suomesta Barcelonaan Norwegianilla, josta muutaman päivän päästä lensin Punta Canaan, näin kaksi kohdetta.

Unelmamatka

Minulla kuten varmaan monella muullakin suomalaisella on unelma voittaa Lotossa ja tehdä maailman ympäri matka. Onneksi nykyään siihen ei tarvita lottovoittoa.

Maailman ympärimatkaksi lasketaan kun matkustat kolmessa eri maanosassa. Nuoret saavat tälläisiä matkoja erikoisalennuksin mutta kypsemmässä iässäkin olevat saavat lennot reilusti alle 2 000 euron, ainakin Englannista. Tasokkaampi majoitus viekin sitten ”leijonan osan” matkabudjetista mutta edullisimmissa maissa nauttii muutamalla kympillä neljän tähden hotellin mukavuuksista.

Pimeiden talvi-iltojen tai sadepäivien ratoksi voi Googlettaa ”round the world flights”, rtw, maailman ympäri ymv.

Palaan tähän aiheeseen joskus myöhemmin. Mikäli kiinnostusta teillä lukijat riittää, niin voin kertoa mitä olen aiheesta saanut tietää, vaikka en ole koskaan itse maailman ympäri matkaa tehnytkään.

Usein miten matka alkaa Suomesta tai Euroopasta jatkuen Kauko-Itään esimerkiksi Thaimaahan, sieltä toiseen/tai useampaan naapurimaahan, sitten Australiaan josta Uuteen-Seelantiin tai Tyynenmeren saarille, tämän jälkeen lento esimerkiksi San Franciscoon ja sieltä New Yorkiin, lopuksi lento Suomeen tai Eurooppaan.

Mikäli et ole enää työelämässä tai olet pitkällä vapaalla, niin voit säästää huomattavia summia, kun voit valita edullisen ajankohdan vuodesta lennoille ja valitsemalla välilennot sopivaan aikaan.

Merkityksellinen seikka matkaa suunnitellessa on myös vuoden ajoilla. Huomioi että Etelä-Australiassa (Sidney, Melbourne ym.) ja Etelä-Amerikassa Argentiinassa on talvi Suomen kesäaikaan ja päinvastoin. Välillä yöt ovat siellä viileitä vaikkei siellä Suomen ”perinteistä talvea” siellä ei tietenkään ole.

 

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.