Vierailin Malagan kasvitieteellisen puutarhan jouluvaloja katsomassa 5. tammikuuta. Matkustin paikallisjuna Renfellä Torremolinoksesta Malagan keskustan juna-asemalle.
Sieltä ei ole suoraa yhteyttä puutarhalle, joten otin tavaratalo El Corte Inglesin edestä taksin, joka sijaitsee lähellä juna-asemaa ja siellä on aina takseja päivystämässä. Taksimatka kesti vajaat 20 minuuttia ja maksoi maltillisesti noin 10 euroa, linja-autolla matka kestäisi noin 50 minuuttia vaihtoineen Googlen mukaan.
En käynyt kohteessa ennen joulua, koska olin kuulut pitkistä jonoista. Nytkin oli jonoa mutta pääsin sisään 15 minuutissa, jono eteni nopeasti. Asiakkaita otetaan sisään puolen tunnin välein, katso lipusta mihin jonoon asetut, minulla oli varattu aika 19.00 kierrokseen, pääsin sisään 15 minuuttia aikaisemmin. Minulla oli lippu valmiiksi ostettuna, ostin sen heidän kotisivuiltaan 13,50 euron hintaan.
Vuodessa näyttelyssä vierailee yli 100 000 ihmistä, joten isosta ja suositusta tapahtumasta on kyse.
Jouluinen valonäyttely on esillä Málagan historiallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa (Jardín Botánico – Histórico La Concepción de Málaga) 27.11.2023–8.1.2024 välisen ajan eli kohta loppuu mutta ensi vuonna tilaisuus jälleen järjestettäneen.
Sanotaan että yksi kuva näyttää enemmän kuin tuhat sanaa, joten ohessa nähtävää yli 20 000 tuhannen sanan edestä.
Olen ottanut kuvat siinä järjestyksessä kuin näet ne nyt alla, joten tervetuloa virtuaalikierrokselle.
Yhteenveto
Kierros puutarhalla oli mielenkiintoinen, kuten kuvista voit päätellä. Kierrokseni kesti noin 45 minuuttia rauhallisesti kävellen ja valokuvia ottaen. Kohde sopii koko perheen käyntikohteeksi, pikkulapset eläkeläisiin hämmästelivät mitä valotaiteilijat olivat saaneet aikaan. Kierros sujui rauhallista taustamusiikkia kuunnellen.
Minuun teki vaikutuksen saavuttuani puutarhalle kuinka valaistiin koko metsä vaihtuvine värivaloineen niin että koko taivaanranta heijasteli valossa. Lisäksi monessa kohteessa valaistun kohteen valot heijastuivat myös läheiseen puroon tai lampeen.
Olin käynyt aikaisemmin kesäaikaan puutarhassa mutta nyt paikka näytti aivan toiselta, ei tullut mieleeni että tämä on jo nähty, niin erilaisilta esimerkiksi palmut näyttivät jouluvalaistuksessa verrattuna auringonvalossa nähtyihin palmuihin.
Reitillä on hyvät opasteet, niitä seuraamalla saat kierroksen tehtyä seuraamalla ”nuolta”. Kesäaikaan näet koko valtavan puutarhan, nyt ei oltu valaistu koko puutarhaa.
Valaistus vaihtuu vuosittain, huomaat jos vertaat kuviani ailajuhan.com -blogikuviin vuotta aikaisemmin.
Yhteen pieneen ongelmaan on hyvä varautua mikäli saavut taksilla tai julkisilla. Löysin taksipaikan mutta siellä ei ollut autoja, joten pyysin lipuntarkastajaa soittamaan minulle taksin kännykälläni. Mikäli sinulla on esimerkiksi Uber taksisovellus kännykässäsi ladattuna, niin pääset sillä liikkumaan kätevästi Malagassa. Taksi saapui alle 10 minuutissa ja pääsin takaisin keskustaan juna-asemalle.
Mikäli saavut omalla autolla, niin puutarhan vieressä on iso parkkipaikka, aika moni saapuikin autolla koska paikka on hieman sivussa julkisista kulkuneuvoista.
Oletko käynyt vastaavan kaltaisessa paikassa kuin Malagan kasvitieteellinen puutarha?
Lisätietoa: Malagan kasvitieteellisen puutarhan viralliset kotisivut englanniksi https://laslucesdelbotanicomalaga.com/en/visita
https://ailajajuha.com/2022/11/30/malagan-jouluvalot-kasvitieteellisessa-puutarhassa Nämä kuvat vuodelta 2022.
P.S. Malagan kaupungin keskusta on myös valaistu kauniisti joulun aikaan, tässä Espanja.comin linkki: https://espanja.com/ajankohtaista/malagan-upeat-jouluvalot-syttyvat-2023/
Video kohteesta:
Lähde: YouTube Alvares de Linares
Olenkin kuullut tästä paljon kehuja, ja todella hienolta han tämä tosiaan näyttää. Tuntuu, että erilaista valotaidetta on koko ajan enemmän – ja hyvä niin. Kasvitieteellisiä puutarhoissa olen käynyt, suosikkina Kapkaupunki ja Rio se Janeiro. Missään ei kuitenkaan ole valotaidetta ollut.
Valotaidetta tosiaan on myös Suomessakin, ainakin Lux-valonäyttely on vaikuttava Helsingissä joka järjestetään talviaikaan.
En ole missään muualla maailmalla ennen vieraillut valotaidetta katsomassa. Malagan näyttely oli vaatinut paljon työtä.
Valitettavasti sinne ei ole aivan helppo päästä, julkiset eivät kulje sinne.