Toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani palata Valenciaan toukokuun lopussa 2022. Olin vieraillut kaupungissa yhden päivän ja kahden yön ajan joulukuussa 2015 lentojeni välissä. Silloin huomasin, että paikka tarjoaa paljon nähtävää ja että tänne pitää palata kesäaikaan.
Matkustus Espanjaan
Valenciaan ei ole suoria lentoja Suomesta, tämä varmasti vaikuttaa miksi kaupunki on jäänyt monelle suomalaiselle vieraaksi. Matkustin ensin Viking Linella Turusta Tukholmaan. Katsoin omassa hytissä jalkapallon mestarien liigan finaalin, jossa Real Madrid voitti Liverpoolin, onnekseni, laivalippu maksoi 40 €.
Minulla oli muutakin asiaa Länsi-Suomeen, joten oli parempi matkustaa Turusta kuin Helsingistä. Tärkeämpi syy oli, että sain Tukholmasta päivälennon Alicanteen, Helsingistä Norwegian saapuu puolenyön aikaan Alicanteen, josta vielä piti matkustaa Valenciaan.
Tukholmasta on bussikuljetus keskustaan, Cityterminaaliin, josta otin toisen bussin lentokentälle, hinta 14 €. Arlandan lentokentälle kannattaa mennä hyvissä ajoin koska siellä saattaa olla pitkät jonot. Tälläkin kertaa minulta meni kaksi tuntia turvatarkastus ym. rutiineissa, vaikka olin tehnyt check-inin jo kotona eikä kentällä ollut enää koronatarkistuksia.
Ryanairin lennon voi saada muutamalla kympillä Espanjaan Arlandasta, minulla lento maksoi noin sata euroa koska minulla oli matkalaukkuja. Lento saapui vähän myöhässä, Alicanten lentokentän terminaalista ulos mentäessä on oikealla puolella bussipysäkki, josta bussi lähtee Alicanten keskustaan, maksoin matkasta 3,85 €. Lentokentän infosta sain pienen oppaan, josta näin missä eri pysäkeillä bussi pysähtyy.
Jäin pois Alicanten linja-autoasemalla, siellä olisin joutunut odottamaan bussia pitkään joten otin taksin rautatieasemalle, maksoin 4,20 €. Junayhteys on myös nopeampi, joten suosittelen käyttämään sitä. Matka Valenciaan kesti runsaat kaksi tuntia, maisemat olivat melko karut johtuen kuivuudesta. Junamatka maksoi 15 €.
Majoitus
Olin varannut majoituksen neljäksi yöksi Pension Alicante -nimisestä majatalosta Booking.comin kautta, yö ilmastoidussa huoneessa maksoi noin 29 euroa. Paikan sijainti oli erinomainen, vain 200 metriä rautatieasemalta, sen jaksoin kävellä laukkujeni kanssa. Paikassa oli ystävällinen palvelu, sain heti kaupungin kartan.
Kaikki muu toimi paitsi nettiyhteys pätki läppärillä käytettäessä, kännykällä yhteys toimi paremmin, yhteys toimi hetken hyvin kunnes piti yhdistää uudelleen. Tämän asian kun saavat kuntoon, niin paikka on loistava hinta-/laatusuhteeltaan.
Lisäksi sain polkupyöräni sivuhuoneeseen talteen yöksi, tämä oli minulle tärkeä asia. Varkaudet ovat yleisiä muuten turvallisessa Valenciassa. Kaikki palvelut olivat lähellä majapaikkaani, ravintolat, kaupat ym. Kävin väsyneenä illalla syömässä ravintolassa, mukava lämmin tuuli puhalsi kevyesti. Ajattelin miksi näin ei voi olla Suomessa, kohta on kesäkuu.
Turisti-infon kautta kaupunkikierrokselle
Seuraavana päivänä menin turisti-infoon, joka sijaitsi kätevästi rautatieaseman yhteydessä. Sain paikasta esitteitä ja ostin Hop on Hop off -bussiin lipun, joka maksoi 20 € ja oli voimassa kaksi päivää. Kierroksella oli paljon nähtävää kuten kuvista voi päätellä.
Turistibussiin ei päässyt ilman maskia, mikäli ei ollut maskia se piti käydä ostamassa ja mennä seuraavaan bussiin. Kuitenkin bussin toisessa kerroksessa, ulkoilmassa, ei kukaan käyttänyt maskia, ihme touhua. Turisti-infosta voi myös vuokrata polkupyöriä.
Toisena päivänä menin uudestaan kierrokselle, jolloin tutustuin paikan päällä Taiteiden ja tieteiden keskukseen, Ciudad de las Artes y las Ciencias. Tämä mahtipontinen kulttuurirakennusten kokonaisuus sisältää muun muassa oopperatalon, tiedemuseon ja planetaarion.
Tämän jälkeen vierailin sotilasmuseossa, jossa oli kaikkea mahdollista sotaan liittyvää materiaalia, käsiaseita, viestintälaitteita, asepukuja, miekkoja, pienoismalleja, tykkejä, moottoripyöriä, autoja, panssarivaunuja ym. Kaiken lisäksi museoon on ilmainen sisäänpääsy.
Polkupyörän vuokraus
Polkupyörän kävin vuokraamassa Do you bike rental -nimisestä paikasta. Pyörän vuokran oli 9 € / päivä, vuokrasin kolmeksi päiväksi, sain hyvän citybiken.
Saamassani kartassa oli isoimmat nähtävyydet ja rakennukset merkitty kuvin, joten pyöräilin niihin. Monet nähtävyydet ovat keskustassa lyhyen välimatkan päässä toisistaan. Lisäksi aukiot eli plazat ovat paikkoja, joissa on turisteille nähtävää ja joissa paikalliset tykkäävät viettää aikaa iltaisin.
Lähtö Valenciasta
Viimeisenä päivänä luovutin polkupyörän takaisin vuokraamoon. Tämän jälkeen kävelin lähikaduilla, jolloin tuli tutustuttua niihin paremmin.
Paluu lentokentälle oli helppo, rautatieaseman edessä on käynti metroon. Menin laukkujeni kanssa hissillä alas ja maksoin 6,80 €, matka lentokentälle kesti 20 min. Harvoin pääsee julkisilla näin kätevästi lentokentälle isossa kaupungissa.
Lentokentältä jatkoin matkaani Malagaan, josta jatkoin junalla Fuengirolaan, siitä seuraavassa jutussa.
Yhteenveto
Valencia on 800 000 asukkaan kaupunki, joka tarjoaa hyvät puitteet viettää sekä kaupunki- että rantaloman samassa kohteessa. Olen käynyt tavallisesti monessa kohteessa vain kerran mutta Valeciaan oli todella mielenkiintoista mennä toistekin.
Kuten Valecian monipuolisilta kotisivuilta voi huomata, niin kaupungissa riittää nähtävää useammallekin käynnille. Kaupungissa on helpo liikkua, polkupyörällä näkee tärkeimmät nähtävyydet helposti ja metro helpottaa liikkumista pidemmillä matkoilla.
Valencia oli myös Länsi-Eurooppalaiseksi suurkaupungiksi edullinen. Pidän Valenciaa suurkaupunkina koska se on Helsinkiä suurempi. Ruokailu, juominen ja majoitus olivat todella paljon Helsinkiä edullisempaa. Vaikka palkat ovat Valeciassa pienemmät, niin ostovoima voi olla jopa parempi kuin Helsingissä.
Viimeisenä päivänä kävin kahvilassa jossa maksoin 3,50 € kahvista, sämpylästä ja tuoremehusta. Lounas ja iso olut on mahdollista saada monessa paikassa 10 eurolla ja edullisemminkin. Valenciassa on mahdollista saada kaikki turistikohteiden palvelut ilman turistilisää, ainakin toistaiseksi.
Jalkapallosta kiinnostuneille tiedoksi, että Valencian ja kaupungin toinen joukkue Levante pelaavat molemmat Espanjan pääsarjassa, joten täällä voi nähdä niin Barcelonan kuin Real Madridinkin maailmantähdet pelaamassa. Sarjaa pelataan syksystä kevääseen asti, silloin ei ole niin kuumakaan kuin keskikesällä, joten silloin on hyvä aika vierailla kaupungissa.
Mikäli minulla olisi espanjan kieli hallussa, niin Valencia olisi varteen otettava kaupunki vakituiseenkin asumiseen. Mikäli Suomesta alkaisi joku lentoyhtiö lentämään suoria lentoja Valenciaan, niin kohteella olisi aineksia uudeksi suomalaisten suosikkikohteesi.
Onhan siellä Euroopan pisin ranta, Euroopan suurin vedenalainen maailma ja planetaario monipuolisen kaupunkitarjonnan lisäksi. Talvella jos tuntuu kaupungissa kylmältä, niin Ryanair lentää suoria lentoja Kanarialle muutamalla kympillä.
Mikä sinusta on parasta Valenciassa?
Lisätietoa:
https://www.visitvalencia.com/en Valencian turistitoimiston viralliset sivut, hyvin monipuoliset.
https://www.rantapallo.fi/espanja/valencia
https://www.kerranelamassa.fi/espanja-matkailu/valencia
Video Valenciasta