Sähkökatko sekoitti suunnitelmat – mutta matka ei peruuntunut
Espanjassa sattunut laaja sähkökatko aiheutti paljon ongelmia. Minunkin Kanarian matkani oli ”katkolla”, pääsin kuitenkin lopulta matkaan.
Alkuvaikeuksien jälkeen matkaan
Olin päivällä Fuengirolassa asioilla, paluu sieltä kesti yli kolme tuntia Torremolinokseen. Normaalisti se kestää vajaa puoli tuntia junalla, mutta nyt junat eivät liikkuneet. Pääsin suomalaisen pariskunnan kyydissä Benalmadenaan ja sieltä lopulta bussilla Torremolinokseen iltapäivällä.
Onneksi sähköt olivat palanneet asuntooni ja netti toimi ajoittain. Pääsin katsomaan netistä, että Malagan lentokenttä oli toiminnassa.
Menin taksilla lentokentälle keskellä yötä, koska junat eivät olisi muutenkaan liikkuneet silloin. Matka oli kohtuuhintainen eli 20 euroa.
Kysyin lentoani odotellessa tekoälyltä, onko Malagan lentokenttä toiminnassa? Tekoäly ChatGPT vastasi oikein tällä tavalla:
Malagan lentokenttä on onnistunut pitämään toimintansa käynnissä hätävaravoimaloiden avulla, ja lennot ovat lähteneet ja saapuneet suunnitelmien mukaisesti.
Olin kentällä hyvissä ajoin, kun en ollut varma, oliko siellä mikä tilanne. Toisaalta kotona tv ja netti eivät toimineet, kentällä netti toimi moitteetta. Ainoastaan pankkiautomaatit olivat poissa käytöstä, jopa kahvilat olivat yöllä auki.
Lento Malaga – Las Palmas
Lentomatka kesti Malagasta Las Palmasiin 2,5 tuntia, tosin tuntui pidemmältä – en pysty nukkumaan koneessa. Kokonaisuutena yö oli tumma ja pitkä, mutta sain lennot edullisesti. Menopaluu-lennot RyanAirilla maksoivat 65 euroa, hinta sisälsi kaksi käsimatkatavaraa.
Las Palmasin lentokentältä Playa del Inglesiin
Majoittajani suositteli ottamaan bussin numero 90, jolla matkustin Inglesin keskustaan ja kävelin loppumatkan Airbnb-majoittajan luokse. Matka maksoi 3,50 euroa ja kesti noin 45 minuuttia.

Majoittuminen
Katsoin myös hotellien hintoja, mutta niiden hinnat ovat karanneet budjettimatkailijalta. Minulla oli kuitenkin tilava huone ja oma moderni kylpyhuone käytössäni kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa – ilman rappusia. Maksoin siitä 140 € / 4 yötä. Vertaile aina hintoja – joskus hotelleilla on tarjouksia.
Polkupyörän vuokraus
Tarkoitukseni oli tutustua mahdollisimman laajasti Playa del Inglesiin. Mitään tiettyä kohdetta ei minulla ollut, joten ainoa järkevä tapa oli vuokrata sähköpyörä.
Vuokrasin pyörän pääkatu Tirajanan varrelta olevasta Excursion shop -myymälästä. Maksoin kahdesta päivästä 50 euroa. Jos olisin ollut pidempään, olisin saanut hyvän alennuksen.


Eksoottiset dyynit
Maspalomaksen eteläkärjessä sijaitsee komea, valkoinen RIU-hotelli. Sen läpi kun kävelet, niin maisema muuttuu täysin – näet hiekkadyynit, kuin Saharassa olisit. Mikäli kävelet pari kilometriä hiekassa, saavut uimarannalle.





Nähtävyyksiä
Ehkäpä kivoimmat maisemat näin del Parque del Sui -puistossa. Siellä sijaitsee pieni huvipuisto lapsille, tekolampi, paikka juhlatilaisuuksille, kuntoilijoille kävelyreitti ja pyöräilijöille pyörätie.
Sen lähistöllä sijaitsee Holiday World. Kohde oli nyt kiinni, mutta isossa huvipuistossa on lapsille monenlaista tehtävää.
Paluumatkalla pysähdyin kasvitieteellisen puutarhan portille, mutta sekin oli suljettu – ehkä 1.5. päivä vaikutti asiaan. Useimmille vappu on työpäivä Espanjassa. Osa supermarketeista oli iltapäivällä suljettu.

Suomibaarit Inglesissä
Suomibaarit olivat sulkeneet ovensa talvikauden sesongin loputtua huhtikuussa. Ne avaavat vasta syksyllä. Ainoastaan Kontulan Helmi näyttää jääkiekon MM-kisojen Suomen pelit toukokuussa.
Inglesissä toimii syksystä kevääseen monia suomalaisia baareja ja ravintoloita, kuten:
-
Pub Ryysyranta
-
Kuparipannu
-
Pikkukuppila
-
Iskelmäbaari
-
Apilaniitty
-
Pappatunturibaari
-
Karaokebaari Ässä
-
Tanssikellari Foxi
Mahdollisesti löytyy muitakin.





Inglesin ranta ja sen ravintolapalvelut
Suosittelen rannassa sijaitsevaa kävelykatua – siellä on kivat maisemat alas Playa del Inglesin rannalle.
Rannan yhteydessä on lukemattomia ravintoloita. Näiden takana ja hiekkadyynien välissä sijaitsee erilaisia basaareita ravintoloiden lisäksi. Parkkipaikkojen vieressä sijaitsee myös Hard Rock -ravintola – tunnistat sen jättimäisestä kitarasta.
Hintataso
Hintataso on noussut Kanarialla, mutta jos on kiinnostusta säästää, niin kohtuuhinnalla pääset edelleen. Esimerkkejä:
-
Kahvi ja pulla 3,50 €
-
Pizza Margarita 7 €
-
Kebabateria 6,50 €
-
Diesel 1,06 €/l
-
Iso olut usein tarjouksessa 3 €
-
Marlboro-kartonki n. 36 €
Pyöräillessäni kiinnitin huomiota, että Inglesissä on todella paljon tasokkaita loma-asuntoja. Näiden omistajat tai vuokraajat eivät kiinnitä hintoihin juurikaan huomiota.


Kauppakeskukset ja ostospaikat
Inglesissä sijaitsee monia kauppakeskuksia. Itse kävin matkaoppaan suosituksesta Yumbo-kauppakeskuksessa. Siellä on liikkeitä kolmessa eri tasossa – kahviloita, erikoismyymälöitä sekä basaarikujia, joissa myydään valtavasti erilaisia käyttötavaroita.
Valitettavasti myynti oli kohdallani basaarimaista: kun kysyin jalkineiden hintaa, myyjä toi ne ystävällisesti jalkaani ja vasta sitten alkoi huutokauppa. Koska ei ollut pakko ostaa, jätin kaupat tekemättä. Ostin myöhemmin jostain outlet-myymälästä – tiedän siellä saavani rahalle vastinetta.
Muita ostospaikkoja:
-
Las Arenas – lähellä Las Canterasin rantaa, yli 90 liikettä
-
El Muelle – Santa Catalinan sataman lähellä
-
Kasbah – vanhentunut mutta ”erilainen” kokemus
Las Palmas – ostokset
Avenida Mesa y López on tärkein ostoskatu, jossa mm. El Corte Inglés.
Triana on viehättävä kävelykatu, jossa on paljon kansainvälisiä ja paikallisia liikkeitä kuten Zara ja Mango.
Mercado de Vegueta on historiallisessa Veguetan kaupunginosassa sijaitseva markkinatori.




Historialliset ja kulttuurikohteet
Vegueta – Vanha kaupunki, jossa voit tutustua kapeisiin mukulakivikatuihin ja historiallisiin rakennuksiin.
Catedral de Santa Ana – Goottilaistyylinen katedraali Santa Anan aukiolla. Suosittelen kiipeämään ylös ihailemaan näkymiä.
Casa de Colón – Museo, joka kertoo Kristoffer Kolumbuksen vierailuista Kanariansaarilla. Mielenkiintoinen kohde, jossa myös vierailin viime kerralla.





Vierailu Las Palmasissa
Katsoin netistä ohjeet matkalle ja lähdin Avenida Gran Canaria -kadulla olevalta Princess-pysäkiltä. Pääset bussivuorolla 30, matka kesti noin tunnin ja maksoi 6,25 €. Matkojen hinnat näkyivät selkeästi pysäkillä.
Bussi pysähtyy ensin San Telmon linja-autoasemalla, jonka läheisyydessä sijaitsee mm. Santa Anan katedraali ja shoppailukatuja.
Koska olin käynyt siellä aiemmin, jatkoin keskustaan Santa Catalinan asemalle. Sen lähellä on samanniminen puisto ja aukio, jonka ympärillä on kauppoja.
Sieltä alkaa myös kävelykatu, jota pitkin pääset Las Canterasin rannalle – suosittu ja kehuttu kohde. Nytkin siellä oli paljon auringonottajia, mutta uimareita vähemmän kovan merenkäynnin vuoksi.
Aiemmin olen pyöräillyt paljon, mutta nyt otin Hop on Hop off -turistibussin. Nousin kyytiin Santa Catalinan aukiolta. Kierros kesti 1,5 tuntia ja maksoi 25 €. Näin monia uusia kohteita ja sain hyvän yleiskuvan kaupungista.
Takaisin Inglesiin pääsin samasta paikasta eli Santa Catalinan linja-autoasemalta. Asema on maan alla – liukuportailla tai hissillä alas.




Paluu lentokentälle
Seuraavana aamuna lähdin asunnolta ja pääsin takaisin lentokentälle jälleen Avenida Gran Canarian Princess-pysäkiltä.
Muita tutustumisen arvoisia kohteita
Saaren lounasrannikolla oleva Puerto Rico, jossa sijaitsee Ulvova Mylläri -ravintola, paikassa on iso aurinkoinen terassi. Osoite on Calle de Juan Diaz Rodriguez 8, 35130, Mogan
Puerto de Moganin kylä, joka on idyllinen ja Kanarian venetsiaksikin kutsuttu. Mielestäni kiinnostavin kohde Inglesin ja Las Palmasin jälkeen. Näissä kahdessa kylässä kävin aikaisemmin bussilla.
Meriakvaario Poema del Mar, Las Palmasissa. Osta liput 29 €, tästä ennakkoon: https://www.getyourguide.com/fi-fi/gran-canaria-l418/poema-del-mar-skip-the-line-lippu-t407471/?ranking_uuid=2edf539e-5c48-46fa-b332-b725ceb02bbd
Vesipuisto Aqualand, Maspalomasissa
Retket ja nähtävyydet: https://www.getyourguide.com/gran-canaria-l418?tripItemId=89558
Yhteenveto
Matkani oli ”päivitys” edellisiin käynteihin. Olin ollut kohteissa viisi ja kuusi vuotta sitten. Koska molemmat olivat jonkin verran tuttuja, muutama päivä riitti näkemään oleellisen minulle.
Suosittelen käymään Gran Canarialla talvikaudella, mutta vältä joulun ja uudenvuoden aikaa, mikäli et halua maksaa lisähintaa.
Playa del Ingles ja Las Palmas sopivat ympäri vuoden kohteeksi miellyttävän ilmaston vuoksi.
Tosin kesäkaudella Suomesta sinne ei ole lentoja – mutta Malagasta pääsee edullisesti ympäri vuoden Kanarialle.
Ryan Airin lisäksi Vueling lentää Malagasta sinne usein muutamalla kympillä. Samalla voit tutustua Andalusian kohteisiin ennen tai jälkeen reissun.
Kummasta kohteesta sinä pidät enemmän Playa del Ingles vai Las Palmas?
Linkit ja lisätietoa
- Playa del Inglesin suomipaikat Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/4439801389437530
-
Tietoa Las Palmasista suomeksi https://www.laspalmas.fi
-
Suomikerho https://www.suomikerholaspalmas.net
- Gran Canarian virallinen turistisivusto https://www.grancanaria.com/turismo/en
-
Asuntojen vuokrausta ja myyntiä suomeksi https://www.sisucanarias.com
Video Playa del Ingles
Video Las Palmas
Lähde Before You Go/YouTube
tuo sähköpyörä onkin näppärä idea. Sähköpyörää en ole kaupunkilomalla ikinä vuokrannut, maastossa kyllä. Aina olen ottanut normaalin pyörän, mutta pitäisi joskus kyllä testata sähköpyörää kaupungissakin, ilman muuta. Inglesistä itselle on jäänyt mieleen todella kova tuuli.